Google+

Archive for tammikuuta 2014

Ja titteli oli...

Mitä laitetaan käyntikorttiin? Kari A. Hintikka kirjoittaa oivallisesti nykymaailman ja tulevaisuuden ammateista Suomen Kuvalehden Kohinaa-blogissa 14.1.14.

Työsoppareissa olen saanut itse erilaisia ammattinimikkeitä, viimeksi titteli vaihtui vuodenvaihteessa. LinkedIn oli ainut paikka, jonne sen laitoin. Esimerkiksi sähköpostin allekirjoituksessa pidän pelkät yhteystiedot. Silmäilin juuri erästä viestittelyäni keikkatyön tilaajan kanssa. Toivoin erikseen, että älä laita mitään titteliä.

Netissä on havaittavissa kahtalaista linjaa: on eksoottisia titteleitä, itse luotuja tai muiden tarjoamia ja sitten päin vastaista, tittömiä, pelkällä nimellä esiintyviä.

Asema, koulutus tai muu muodollinen ei enää kaikissa ammateissa kovin vahvasti määrittele sitä, millä ammatillisella nimikkeellä ihmistä pitäisi kutsua. Osa nykymaailman titteleistä on ulkopuolisille täysin käsittämättömiä.

Toki on olemassa edelleen selkeitä työnimiä, koulutukseen perustuvia ammattinimikkeitä ja myönnettyjä arvonimiä. Niiden rinnalla kuitenkin rehottaa nimikkeettömyys, tilannesidonnaiset tittelit tai tittelilistat.

Kuten Hintikka velmusti totesi:
"Ammattien kautta ajattelu on syvällä länsimaisessa yhteiskunnassa rakenteita myöten, alkaen ammattiyhdistysliikkeestä toimialajaotteluineen. Kernaasti littyisin liittoon. Mutten ole vielä löytänyt ammattikiltaani tutkija-konsultti-käytettävyyssuunnittelija-futuristi-tietokirjailija-ennakoija-kolumnisti-kouluttaja-verkostoanalyytikko-säveltäjä-journalistina." 
Titteli, ammatti tai arvo kiinnittyy osaksi ihmisen minäkuvaa ja se on kiinteässä yhteydessä ammatti-identiteettiin. Se voi olla tietyissä yhteisöissä myös määrittämässä asemaa sosiaalisessa hierarkiassa tai vallankäytössä.

Yhä useammin ammatillinen pätevyys osoitetaan ja samalla ansaitaan jatkuvalla näytöllä. Kymmenen vuotta sitten hankittu tutkinto ei takaa tämän päivän asiantuntemusta.

Suuri osa meistä läsnätyön tekijöistä tekee moniulotteista työtä, jossa nettiverkostot muodostavat merkittävän osan työkavereita. Työkaverit kulkevat taskussa, eivätkä ole keskenään saman organisaation palkkalistoilla. Titteleillä ei ole väliä, näytöllä sen sijaan on.

Jatkuvaan oman osaamisen näyttöön on yhdistetty tietoverkoissa toimijoiden kohdalla nettimaine ja nopeasti puhe kääntyy myös maineenhallintaan ja itsensä brändäämiseen. Tämä alue onkin äärimmäisen mielenkiintoinen.

Miten paljon voin ansaita luottamusta ja millä keinoilla? Itse itsensä markkinointi ja oman guruutensa kailottaminen some-megafonilla lyö äkkiä vastaan. Esillä on hyvä olla, reippaalla mielellä, mutta mitä enemmän minä-minä vilahtelee viestinnässä me-meidän sijaan, sitä ohuemmaksi jää käy.

Miellän nettimaineen uskottavuuden olevan jotain samantapaista kuin se, miten maalaiskylässä ansaitaan kyläläisten arvostus. Hyvä metsästäjä on se, joka saa saalista ja jakaa sitä, siirtää osaamistaan yhteisössä ja organisoi taidollaan yhteisiä metsästysreissuja. Hyvä ja arvostettu metsästäjä voi olla myös entinen eränkävijä, joka nyt vaivaisuuttaan enää istuu erätulilla kertomassa huikeita tarinoita menneiltä ajoilta. Hyvä metsästäjä ei sen sijaan ole se, joka rehvastelee omilla saavutuksillaan.

Tiettyä nöyryyttä ja yhteisölle jakamista, yhteisön menestyksestä huolehtimista kaivataan. Toisaalta tekonöyryys vie yhtä ohuelle jäälle kuin itsensä ylistäminen. Tasapainoa ei ole helppo löytää, varsinkin, kun suuri osa sosiaalisen median maisemista on lähtökohtaisesti luotu amerikkalaisen individualistisen arvomaailman ja kilpailukulttuurin perustalle.

Entä se tittelittömyys? Voihan sekin olla ylimielisyyden merkki, ettekö te minua tunne! My name is Bond, James Bond.
torstai 16. tammikuuta 2014
Posted by Anne Rongas

Läsnätöihin mennessä pitää vähän hengästyä

Kun työ avautuu mobiililaitteella ja tietokoneella, työmatka ei ruhoa rasita. En ole ainut, joka on humpsahtanut työn imuun aamu aamun jälkeen.

Aamu-unisena saan raastettua itseni lenkille vain harvoin. Pitäisi liikkua ennen istahtamista. Joku juttu löytyy jokaiselle. Työkaverit voivat tsempata toinen toisiaan liikkeelle ja liikkumaan. 

Itse löysin vihdoin kuntoilukeinon, jolla voin siirtyä lavitsalta työpöydän äärelle, niin että syke nousee ja lievä hiki kihoaa. Kuntopyörä. Tänään töihin oli 5 km matkaa. Se kelpaa mainiosti. 

Ja sitten istumasta pitää nousta aika ajoin. Hyppynaru, tasapainolauta ja muita minikuntosalivälineitä lähelle. Kun liikutusvälineet ja lievä paine ovat läsnä, aikeet käyvät myls toteen. 

HeiaHeia on hyvä tsemppailukeino työkaveripiireissä. Siitä kirjoitin omaan blogiini äskettäin


maanantai 13. tammikuuta 2014
Posted by Anne Rongas

Lähellä, kaukana, yksin, yhdessä...

Kun aloitin yliopisto-opinnot, olin maanviljelijä. Asuin 60 kilometrin päässä kaikista kaupungeista, joissa saattoi opiskella avoimessa yliopistossa ja 180 kilometrin päässä kotiyliopistostani Helsingissä. Oli työn lisäksi pieniä lapsia. En vain voinut lähteä totaaliseksi lähiopiskelijaksi. Tuli kokeiltua ja koettua monenlaista etäältä opiskelemista.

Tmän bloggauksen otsikko on Irene Heinin ja Riitta Larnan 1992 toimittaman monimuoto-opetuksen kurssikirjan nimi. Se kirja kuului opintoihini aikuiskasvatustieteessä. Otsikko sopii hyvin tähän päivään 100 % etätyön kanssa. Ei se minun kokemuksenani ole etää, vaan lähiä. Vaikka teen yksin, teen koko ajan yhdessä työkavereitten kanssa.

Viime viikolla kokoonnuimme Messilässä työporukoillamme kehittämään. Se, mitä nimitän työporukaksemme, hieman vaihtui vuoden vaihtuessa. Me sisältää nyt aiempaa laajemmin eOppimiskeskuksen lisäksi Otavan Opiston, vaikka onhan se aiemminkin läheinen instanssi ollut.

eOppimiskeskuksen kaikki työntekijät tekeävt etätöitä, osa enemmän, osa vähemmän. Otavan Opistossa on myös aikamoinen joukko kokonaan tai osittattain verkon kautta töissä.

Ideoimme kehittämispäivillä, että jotain sisällöllisesti yhteistä ja merkityksellistä pitäisi löytää meille opistolta etäällä toimiville. Jotain, joka toisi meitä mielekkäästi yhteen ja jotain, joka myös edistäisi kaikkien omaa työtä. Yhteiseksi nimittäjäksi löysimme tietotyön, informaatiotulvan ja kiireen aikakauden tärkeän oppimistavoitteen: Kuinka tekisin työni paremmin?

Laitamme käyntiin päivittäistyönteon kohtaamispaikan verkkoon (lörpöttely- ja huhuilutyyppinen). eOppimiskeskuksen työporukan kanssa olemme olleet hyvin tyytyväisiä Skypeen. Sinne perustetun ryhmä-chatin kautta tervehdimme, jaamme töitä, kysymme apua, vinkkailemme ja muistutamme toisiamme.

Tuollaiseen kohtaamispaikkaan syntyy tietty tunnelma. Vaikka juttuvirtaa voi olla paljon, se on nopeasti silmäiltä eikä kuormita. Jos jollakin on oikein erikoisen tärkeää asiaa juuri minulle, hän ottaa yksityisesti yhteyttä. Ryhmältä kysyminen on edullista työnteon kannalta: kun laitan pulmani työporukan Skypeen, se, joka ennättää, vastaa ja kaikki näkevät, että vastaus löytyi.

Jutteluvirran lisäksi on hyvä olla löytöjen varastoinnin paikkoja ja jotain, jossa voi pidemmässä keskusteluketjussa kommentoida, pohdiskella, kehitellä. Tarvitaan myös verkkotapaamisia johonkin tiettyyn tahtiin ja verkkotapaamisiin liittyviä käytänteitä. Kaikki yhteinen pitää olla riittävän rentoa, huoletonta ja kevyttä, mutta kuitenkin samalla riittävän merkityksellistä ja omaan työhön liittyvää, jotta osallistuminen motivoi ja innostaa. Joudutaan varmasti kokeilemaan ja etsimään. Kehnompikin yhteystapa toimii, jos ihmiset innostuvat sitä käyttämään.

Päätimme puhua läsnätyöstä. Termin on lanseerannut Microsoft ja ajatuksena on, että läsnätyö kuvaa paremmin sitä työnteon tapaa, josta on käytetty nimitystä etätyö.

Tähän blogiin kirjoittelemme omien kokemustemme ja oivallustemme tuloksia. Miten tekisin ja tekisimme työmme huomenna paremmin ja samalla hauskemmin?

Muutama hyvä bloggaus tms. läsnätyöstä:
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Posted by Anne Rongas
Sisällön tarjoaa Blogger.

Läsnätyön kehittäjät

Sivut

Tilaa blogi sähköpostiisi

Suosituimmat

Lue Blogger-profiilissasi

- Copyright © Läsnätyön kehittäminen -Metrominimalist- Powered by Blogger - Designed by Johanes Djogan -